Alkumalja historian ensimmäisessä Keittiömaailman Äijien kokkausillassa. Kauppiaat Jussi Lehtonen (vasemmalla) ja Marika Hulmi (keskellä) toivottivat vieraat tervetulleiksi. Oman panoksensa onnistuneen illan eteen antoivat myös Keittiömaailman suunnittelu- ja myyntitiimi sekä kokkina toiminut AEG:n edustaja.
Sain tietää, että Keittiömaailma pitää ‘Äijien kokkausillan’ Kalustekadun myymälässä Turussa, joten sinnehän oli päästävä, varsinkin kun kuulin että oli pihviä luvassa. Illan musiikista vastaamaan oli kutsuttu Hifi Studion kaverit. Keittiömaailmalla on isot tilat Turussa ja lupaavat täyden palvelun keittiöremonttia suunnittelusta asennukseen ja lopputarkastukseen. Keittiöremontia suunnittelevat voivat hakea inspiraatiota Keittiömaailman galleriasta. Moderneista keittiöistä löytyy hienouksia, kuten upotetut usb-pistokkeet, modulaariset sähkökiskot valoille, tablet-pidikkeet, piilomaustehyllyt ja napin painalluksella aukeavat ja sulkeutuvat kaappiratkaisut.
“En tiedä oletteko nähneet tätä ennen, mutta tämä on tiskiharja. Kerron kohta mitä me teemme sillä.”
Miehet kun innostuvat, niin tiskiharjanheitostakin kehkeytyy kunnon kisa. Palkintoina oli kunnioitettava kasa halkoja kantotelineessä, sekä hopeasijalle veitsisetti. Kuuden harjan heitto tiskialtaaseen oli viihdyttävää hommaa, oma osumatarkkuuteni oli sattumankauppaa, olisi ehkä pitänyt heittää kaikki kuusi yhdellä heitolla ja toivoa.
Illan kokki esittelee vakuumointilaitetta. Vakumointi onnistuu suhahduksessa ja mm. riistan ja kalan ohella myös kastikkeiden vakumointi onnistuu.Lihan kypsennys vakuumissa sous vide -menetelmällä höyryttämällä. Ammattikeittiöissä tämä menetelmä on laajasti suosiossa ja nyt myös kotikeittiöiden hintahaarukassa.Vihannespörssistä saatiin tapahtumaan tuoreet vihannekset.Myös bloggari pääsi osallistumaan vihannesten alkuvalmisteluun. Kaali pilkottiin ohueksi coleslawia varten. Vihannespörssin valikoimasta löytyi mm. pinkkiä kukkakaalia!Kikka granaattiomenan perkaamiseen on leikata lakki irti ja lohkoa hedelmä, minkä jälkeen loppu hoituu sormilla.Miehetkö ei muka syö salaattia. Salaattiin valikoidut kirsikkatomaatit olivat makean meheviä.Illan viiniksi oli valittu pehmeä luomu Cabernet Sauvignon Argentiinasta.Sous vide -kypsennyksen jälkeen liha on 56-asteisena medium, jonka jälkeen se vielä nopeasti ruskistetaan pannulla.Cabernet Sauvignon ja höyrykypsennetty pihvi coleslawilla.Jälkiruoaksi kokattiin Creme Bruleeta, joka tässä on menossa uuniin.Keittiömaailman Jussi ja Vihannespörssin Pekka viimeistelevät Creme Bruleen.Mestareiden kokkaama paahtovanukas marjojen kanssa menee top3-listalle parhaista asioista mitä voi nenänsä eteen saada.
Keittiömaailma järkkää tulevaisuudessa vastaavaa iltaa naisille ja myös Äijien Kokkausiltaa on taas tiedossa. Itse voisin käydä näissä vaikka joka viikko! Lisää ruoka-aiheista pääse lukemaan blogini Ruoka-osiosta, jossa tutustun moneen ravintolaan ja esittelen välillä myös omia kokkauksiani.