Äijämäisiä juttuja

Turkulaiset Tampereella – Pyynikin Maistelulaiva

Terassit ja olutravintolat testissä vol. 1: Pyynikin Maistelulaiva

Tapio and Tuomas at Pyynikin Maistelulaiva
Miesbloggaaja Tapio ja Pyynikin Olutmestari Tuomas Pere

Kaksi turkulaista sankaria lähti valloittamaan Tamperetta, pääpysäkkinään Pyynikin Maistelulaiva. Valikoimasta puuttui näin välipäivänä ruokahuolto, mutta tämä korvattiin riittävällä nesteytyksellä. Lähdöstä kannoimme pöytään tuopilliset Pyynikin American IPAa, joka solahti sekä lasiin että kurkusta alas varsin mukavasti.

Seuraavaksi saamme nauttia 13-volttiset, hyvin kypsyneet Imperial Stoutit yrityskuulumisten kera. Olutmestari Tuomas Pere ottaa vieraat haltuun vasta-avatun Pyynikin Maistelulaivan ponttoniterassilla suositellen lämmittämään Stoutia ennen juomista. Eipä siinä, avautuvan pilvikaton välistä siilautuva aurinko tekee sen puolestamme.

Pere kertoo Pyynikin käsityöläispanimon satsaavan vahvasti volyymin kasvattamiseen ja ulkomaanmarkkinoiden avaamiseen. Tällä hetkellä vientiä on Norjaan ja Japaniin, lisäksi kaikkien Yhdysvaltojen osavaltioiden luvat löytyvät jo takataskusta, joten maailma on auki.

 

“Tavoitteemme on kasvattaa vuosituotantomme 6 miljoonaan litraan mahdollisimman nopeasti.” -Tuomas Pere, olutmestari

 

Loppuvuonna päättyvän osakeannin voimalla Pyynikin käsityöläispanimo kehittää tuotantoaan kasvattamalla mäskäyslaitteistonsa kokoa 3500 litrasta 5000 litraan ja käymistilavuutta peräti 50 000 litraan parin uuden 8000 litran astian avulla. Tuoretta prosessia pystytään pyörittämään kahden henkilön voimin ja uutta erää saadaan tulille kahden päivän välein. Kunnioitettavaa. Kiitos esittelystä Tuomas.

Maistelussa Pyynikin Käsityöläispanimon Bourbon Barrel Aged Imperial Stout

Imperial Stoutiin palatakseni, lasista uhkuu erinomaisen miellyttävät viskitynnyrin aromit, jollaisia en ole muualta löytänyt. Muotoillussa stout-lasissa ylpeilee tervanmusta, läpinäkymätön olut, jota komistaa hennon väreilevä ruskeansävyinen vaahto. Tuoksun voimakkuus ja laatu ovat tässä omaa luokkaansa. Tuoksusta löydän kaskijallua, jonka Pere kertoo olevan peräisin nykyisestä sähkövastuksella aikaansaadusta keitosta. Uudessa höyrykiertoisessa järjestelmässä tämä ei enää mahdollistu, tänään kuitenkin pääsimme nauttimaan näistä ainutlaatuisista vivahteista.

Imperial Stout at Pyynikin Maistelulaiva
Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout

Alkumausta löytyy sopivasti vaniljaa, ei lainkaan ylitsevuotavasti. Aiempia havaintoja ryydittää toivotun pitkä jälkimaku ja sopiva lämpimyys. Alkoholi on tasapainoisen mallasrungon ansiosta hyvin piilossa. Korkeasta alkoholitilavuudesta huolimatta viskinpoltteisuutta ei ole havaittavissa. Suutuntuma on yllättävän kevyt, miedon hiilihappoisuuden avulla juoma sopii hyvin suuhun. Kokonaisuudessaan Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout on erinomainen kumppani maisteluhetkiin ja kaverin kanssa jaettavaksi.

Paikallinen Kotipizza ja aurinkoinen Tampere saattelevat kaksikon lempeästi junaan, Turku kiittää vierailusta. Sijoittamisesta kiinnostuneet pääsevät tukemaan suomalaista olutkulttuuria suuntaamalla osoitteeseen pyynikin.com/osakeanti/.

Pyynikin Maistelulaiva

facebook.com/pyynikinmaistelulaiva/

Avoinna säävarauksella vaihtelevasti 14:00-02:00

Ratinan rantatie
33200 Tampere, Finland

Julkaisuhetkellä en omista Pyynikin käsityöläispanimon osakkeita tai ole muulla tavalla toiminnassa mukana. Artikkelin kirjoittamisesta en ole saanut rahallista tai muuta korvausta. Esitetyt mielipiteet ovat omiani.

– Tapio, Miesblogi



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *