Äijämäisiä juttuja

Salinvihaajan päiväkirja

Liikuntatausta – mistä saliharrastus alkoi

Vihasin saleja. Saliharrastus ei tullut kuuloonkaan. En ymmärtänyt niitä, miksi ihmiset haluaisivat mennä salille muiden hikisten ihmisten kanssa nostelemaan painoja ja palauttamaan painot paikoilleen. Salille voisi mennä tunneiksi kerrallaan ja kun sieltä palaisi, mitään työtä ei olisi tehty. Puita ei olisi metsästä kaatunut, grillikatosta ei olisi syntynyt, heinät olisivat edelleen pellolla tämän näennäisen työn jälkeen. Jos samalla energialla voisi tehdä jotain hyödyllistä miksi haaskata se sisällä hikoilemiseen.

“Kunto on asennekysymys ja ennen kaikkea elämäntapa”

Muistelin valinnaisen liikunnan ryhmää lukiossa, kuinka mukavaa oli käydä aamutuntien sijaan salilla ja saunassa ja freesinä kävellä takaisin koululle. Kurssin loputtua minut saatiin ylipuhuttua salille ehkä kolme kertaa seuraavien viiden vuoden aikana. Rakastamani ultimate jäi nilkan prakaamisen vuoksi, pyöräilykin jäi lukion lopulla, sulkapalloa harrastin viikottain pari sisäkautta. Sitten sekin jäi.

Yritys hyvä: kymmenen – eli ei se ihan niin mennyt

Eräänä aamuna nousin ilmeisesti hieman rivakammin sängystä, tein pienen kierron sivuun ja selkä kramppasi. Siis todella kramppasi, hengittäminen vaati työtä ja selän ojentaminen ei onnistunut lainkaan. Siinä oli ja pysyi. Nyt pitäisi päästä hoitoon ja pian. Suoraa päätä fysioterapeutille. Tunnin sähköhoito- ja hierontasession jälkeen alkoi tuntua paremmalta. Selkälihakseni olivat kuulemma niin heikot, etteivät ne tukeneet selkärankaa sängystä noustessa. Kehon oma (tyhmä) suojausmekanismi jumiuttaa lihakset, mikä toki estää liikkumista mutta myös estää enemmän vahingon aiheutumisen. Kahden päivän päästä hoidosta pystyin jo kävelemään. Päätin tehdä jotain, joten ostin jumppapallon. Tekisin sillä selkä- ja vatsalihasliikkeitä vaikka joka päivä (yeah right). Tajusin olla piilottamatta jumppapalloa komeroihin, sillä tiesin sen jäävän sinne. Pallo olisi lähellä kotona ja näin aloittaminen ei vaatisi vaivaa, sanoin itselleni. Tein liikkeitä lähes päivittäin kahden viikon ajan, huomaamatta eroa. Väli harveni päiviin, sitten viikkoihin. Sitten vain istuin pallolla silloin tällöin.

Toinen kännekohta – parempi ponnistus

saliharrastus: käsipainot kovalla alustalla

Myöhempien opiskelujeni kautta aloin kiinnostua anatomiasta, lihasten lähtöpisteistä ja kiinnittymiskohdista. Hankitulla latinantiedolla internetin taikamaailma avautui ja huomasin löytäväni syy-yhteyksiä. Tajusin että lihakset tarvitsevat liikettä pysyäkseen kunnossa ja että liikkuvallakin ihmisellä voisi olla liikerajoituksia, jopa tietämättä. Kokeilin jopa oman selkärankani kiertolaajutta ja tajusin, että ei mihenkä!

“Kokeilin oman selkärankani kiertolaajuutta. Ja ei mihenkä!”

Kuukauden käymisen jälkeen huomasin haluavani salille väsyneenä työpäivän jälkeen. Parissa kuukaudessa olin saanut lisää energiaa. Kolmen kuukauden jälkeen aloin huomata joidenkin kävijöiden käyttävän pienempiä painoja kuin minä itse, voimani olivat kasvaneet. Puolisen vuotta noin kolmesti viikossa käytyäni aloin huomata fyysisiä muutoksia, kuljin mielelläni peilin ohi ilman paitaa, sieltähän morotti takaisin ihan timmi kaveri. Aloin kaivata salille usein jo seuraavana päivänä, kahden välipäivän pitämisen jälkeen aloin jo potea lähes huonoa omaa tuntoa. Jotain oli muuttunut hyvin lyhyessä ajassa, saliharrastuksesta tuli tapa saada lisää energiaa. Salille mennessä olisin väsynyt, sieltä lähdettyä täynnä energiaa ja tyytyväinen siitä, että olin tehnyt jotain hyödyllistä päivälläni. Satsaus omaan kuntoon on alkanut tuottaa tuloksia ja olen ylpeä siitä. Painoni on noussut neljällä kilolla harrastuksen aloittamisesta, suurin osa siitä lihasta, sillä vatsamakkaroista ei ole tietoakaan. Jes! Oloni on parempi kuin ennen ja istumatyöläisten ongelmat eivät vaivaa.

Tähän on tultu ja tästä jatketaan eteenpäin

Pertti Jarla Fingerpori strippi
Pertti Jarla (Fingerpori 11.9.2010)

Nyt on vuosi saliharrastusta takana, keskiarvo on laskenut kahteen käyntiin viikossa, mutta tämä ei minua haittaa. 25-vuotiaana katsoin itseäni peilistä ja kuvittelin olevani elämäni kunnossa, että suunta olisi seuraavaksi alaspäin. Todistin itseni vääräksi, sillä nyt muutaman vuoden päästä olen objektiivisesti mitattuna ihan eri kuosissa. Uudenvuoden lupauksena tehdyt päätökset salilla käymisestä ja kesäkunnossa olemisesta ovat oman aikansa tuhlausta, päässä pitää niksahtaa jokin, jotta harrastuksesta tulisi mitään. Salista tai muusta harrastuksesta pitää tulla henkireikä. Sitä pitää tehdä tosissaan ja ajatuksella. Jos syyt harrastamiselle eivät ole kunnossa sitä harrastaa hetken ja se lopahtaa. Kaverit auttavat tässäkin. Omalla kohdallani olen päättänyt, että saliharrastus tulee pysymään kantavana voimana ja sen lisäksi otan mukaan vaihtuvia sesonkilajeja tasan sen verran kuin huvittaa. Kun tavoite on oman terveytensä ylläpitäminen ja kehittäminen sillä ajatuksella, että sitä tehdään ikuisesti ja että siitä on hyötyä sekä fysiikalle että psyykelle, silloin se kestää!

Mukavaa harrastelua jokaiselle, toivottavasti kipinä kokeiluun herää.

Jäkälä

Muut miesblogin kuntoilujutut löydät täältä.