Äijämäisiä juttuja

Radbar Bagel – Paras pubikokkaus ikinä

Kaarinalainen pienpanimo Radbrew on tuonut oluensa myyntiin ruokakauppojen lisäksi Tammikuussa 2016 avaamaansa RadBariin. Radbar itsessään on lempipaikkojani leppoisan asenteen ja tänä vuonna lanseeratun ravintolapolkaisun takia. Annokset, kuten itse ravintola, noudattelevat post-apokalyptista jenkkimeininkiä. Taustalla soi aika lähelle 1950-luvun jenkkiteemaa ja ruokalistalla on päivän yllätystölkkiruoka. Keittiöstä saa lämmintä, Michelin-tähden arvoista kamaa vielä yhden jälkeen yöllä. Tällä kombolla pääsee kyllä suosiooni. Parhaat pickit listalta ovat lämmin bagel ja taivaallinen sitruunapasta, joka sekin tarjoillaan metalliastiasta. Tämä postaus on kuitenkin puhtaasti bagelhypetystä, se vain on niin hyvää.

Bagel at Radbar
Pulttipöytä, olut, hyvä seura ja lämmin bagel. What more can a man ask.

Radbar bagel on oikeesti 5/5. Leipää saa semmoisena kuin haluaa, bagelia itseään on kahta erilaista, kokojyvää ja unikonsiemenversiota, molemmat yhtä hyviä. Sisällyksiä on kasvista ja lihaa. Sisällä majoneesia, barbequekastiketta ja jäävuorisalaattia. Liha on komea kimpale possua ja kasvispihvi oli runsaasti maustettu. Jos kukaan ei kertoisi sen olevan kasvista, en sitä sokkona tietäisi. Suosittelen myös A-luokan lihansyöjiä kokeilemaan kasvisversiota, sen verran hyvä oli. Sinapin tulisuusasteita on kolme, joista tulisin sopii edelleen lähes kaikkien makuun ja on vaihtoehdoista varmasti paras. Se nääs pikanttina lisänä kruunaa koko komeuden.

Tämä bagel on selkeästi Michelin-tähden arvoista kamaa

Radbarin bagelissa on osuttu kultasuoneen. Kuvittelen että ammattitaitoinen kokki on löytänyt Radbarin ja sanonut että nyt tehdään perkeleen hyvä bagel, tässä on resepti. Hinta ei päätä huimaa ja annoksesta tulee täyteen. Esillepano on RadBarin tyylinen, missään ei turhia hienostella. Bageli toimitetaan kahvin suodatinpussissa, ja siitä se on toisaalta helppo syödäkin.

Nälän loitollapitämisfaktorista sen verran, viime kerralla olin syönyt runsaan aamupalan, ennen olutfestareita Radbarista nappasin bagelin ja illan päätteeksi yömyöhään pastan, eikä muuta kaivannut. Vink vink: poikkeaminen Radbariin sopii myös 17.8. alkaneen kolmipäiväisen Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtuman yhteyteen. Vanhalta Suurtorilta on matkaa Radbariin suurin piirtein tasan 805 askelta. Kävellen kestää noin 420 sekuntia tai sama aika, joka singaporelaiselta Guinnessin ennätyksen haltijalta kuluu ratkaista Rubikin kuutio jonglööraten kahdeksantoista kertaa. Ihan vain jos sattumalta joku halusi tietää.

Herkkua pääsee maistamaan RadBarissa osoitteessa Uudenmaankatu 13, tietysti sopivan RadBrew oluen kanssa. Prost! Menomestojen löytämiseksi, klikkaa mun muihin pika-arvosteluihin.



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *